sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Moira Young - Julma maa

Dust Lands, #1


Palkitun kirjailijan hieno toiminnallinen seikkailutrilogia vetoaa Nälkäpelinsä jo lukeneihin.
Saban maailmassa ei ole lakeja eikä sitovia sääntöjä. Kun hänen kaksosveljensä siepataan kotitilalta, sisaren polkua viitoittaa vain kosto. Matkallaan läpi tuhoutuneen ja vahvimman lakia noudattavan yhteiskunnan Saba kohtaa sekä vihollisia että ystäviä. Mutta voiko Saba luottaa edes mieheen, joka pelastaa hänen henkensä? Rujossa yhteiskunnassa rakkaus on lopulta ainoa voima, joka ajaa ihmistä eteenpäin.
Yksikään sydän ei lyö yksin. Paetakseen hänen on taisteltava. Selviytyäkseen hänen on taisteltava.


No niin. Tätä on verrattu Nälkäpeliin, joka jo itsessään asettaa aika kovat paineet kirjalle kuin kirjalle. Ihan Nälkäpelien veroinen tämä ei mielestänui ollut, mutta kelpo kirja silti. Erittäin hyvä.

Saba on elänyt koko elämänsä Hopeajärven rannalla yhdessä isänsä, kaksoisveljensä Lughin ja pikkusiskonsa Emmin kanssa. Lugh on Saban elämän keskipiste, ja kun salaperäiset miehet sieppaavat veljen Saban silmien edessä, tyttö vannoo löytävänsä Lughin uudelleen. Niin tehdäkseen hänen täytyy jättää kotinsa ja lähteä vaaralliselle matkalle halki kuivan ja julman maan.

Julma maa maalaa eteemme jälleen yhden erilaisen tulevaisuuden kuvan. Tällä kertaa kyseessä ei ole ihan kepeä juttu, josta osittain varmaan juontaa juurensa vertaus Nälkäpeliin. Miljöö on etupäässä kuivaa aavikkoa, ja jonkinlainen ekokatastrofin on selvästi koettu. Säännöllisin väliajoin puhutaan myös romuttajista, jotka tulkitsin meidän sukupolveksemme. Ei liene epäselvää mitä olemme romuttaneet.

Veljen etsintä ei ole helppoa, ja Saba onkin uskomattoman sisukas tyttö. Hän ei luovuta mistään. Samalla hän on kuitenkin juro ja äksy, eikä tottunut johtamaan. Lugh on ollut se, joka tekee päätökset. Julma maa  onkin myös kehityskertomus. Saban on kasvettava ja muututtava saadakseen veljensä takaisin. Saban ainoa pehmeä puoli onkin hänen veljessään. Sisar palvoo veljeään, ja siksi en oikeastaan pitänyt Lughista. Hänestä sai ärsyttävän täydellisen vaikutelman.

Sen sijaan omaksi suosikiksi nousi Jack, miespäähenkilö josta Saba saa apua matkalla. Häneltä satelee hauskoja heittoja, ja poika onkin Sabaa kaukonäköisempi, mitä tulee ihmisiin.

Yksi Julman maan erikoisia piirteitä oli puhekielisyys. Kirjasta puuttuivat myös kaikenlaiset lainausmerkit. Aluksi tämä häiritsi, mutta n. 30 sivun jälkeen tämä alkoi tuntua jo luonnolliselta.

Julma maa ei päästä otteestaan ja varsinkin loppupuolellaa sivut kääntyivät nopeaa tahtia.  Jos loputkin osat suomennetaan, luen ne ehdottomasti.

Arvosana: ♣♣♣♣

2 kommenttia:

  1. Tämä sarja alkoi minukin mielestä tosi hyvin, mutta kun luin toisen osan petyin pahasti ja en taidakkaan tilata 3;tta... harmi sillä tämä eka osa oli niin kiva :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole toista osaa vielä lukenut kun ei ole suomennosta kuulunut ja kiinnostus on ehtinyt hiipua sen verran, etten ole englanniksi jaksanut hankkia. Kurja kuulla, ettet pitänyt toisesta osasta! :(

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)