keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

L.M Montgomery - Jane ja Saaren kutsu

Jane Stuart asuu kauniin äitinsä sekä komentelevan isoäitinsä kanssa upeassa mutta kolkossa talossa Torontossa. Hän uskoo, että hänen isänsä on kuollut. Sattumalta hän saa tietää, että asia ei olekaan niin: kirjailija-isä asuu kaukaisessa maankolkassa, Prinssi Edwardin saarella.Eräänä päivänä isältä tulee kirje. Hän kutsuu Janen kesäksi luokseen Saarelle. Jane vihaa isäänsä, joka hänen mielestään on tehnyt äidin onnettomaksi. Hän inhoaa ajatusta isän luo lähtemisestä, mutta kesästä tulee suurenmoinen. Jane ja isä hankkivat Saarelta Lantern Hillin, pienen talon, ja Jane saa sydämensä kyllyydestä hoitaa taloutta ja puutarhaa. Hän saa myös uusia ystäviä. Kesän mentyä hänestä on kurjaa palata Torontoon ja ikävään kotiin. Hän laskee syksyn ja talven päiviä siihen, että pääsee taas kesäksi Lantern Hilliin. Saaren kutsu on voittamaton.Jane alkaa unelmoida siitä, että äiti ja isä palaisivat yhteen ja että Torontosta voisi löytyä pieni sievä talo, jossa he asuisivat kolmisin oikeana perheenä - talo, jota he voisivat kutsua kodiksi.Teos on uusi suomennos L. M. Montgomeryn (1874-1942) kirjasta Jane of Lantern Hill, joka ilmestyi vuonna 1937. Kirjailija suunnitteli kirjalle myös jatko-osaa, mutta se jäi haaveeksi.

Mökille olin varannut riippumattolukemiseksi tämän Montgomeryn tyttökirjan, jota en ollut kauhukseni vielä lukenut.  Jane ja Saaren kutsu osoittautuikin viehättäväksi ja lomalukemiseksi, vaikkei ehkä aivan Runotytön tai Anna-kirjojen veroiseksi.

Kirjan päähenkilö on Jane Victoria Stuart, joka on asunut koko ikänsä Torontossa yhdessä äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Talo on rikas mutta kolkko. Isälle Jane ei ole uhrannut ajatustakaan, äitinsä ja isoäitinsä ansiosta hän on pitänyt tätä jopa kuolleena. Kun isä ilmoittaakin  olevansa täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja haluavansa Janen luokseen kesäksi, ei tyttö ole kovinkaan innostunut. Kesällä muuttuvat kuitenkin monet asiat, ja Janelle selviää vähitellen, miksi hänen äitinsä ja isänsä erosivatkaan. Tomera tyttö alkaakin haaveilla näiden palaamisesta yhteen...

Ensimmäinen tunteeni Janesta lukiessa oli pieni yllätys. Vaikka kirja huokuu Montgomeryn henkeä ja tuttuja elementtejä, päähenkilö eroaa Vihervaaran Annasta ja Uudenkuun Emiliasta merkittävästi. Siinä missä Anna ja Emilia ovat paljolti haaveilijoita ja elävät puoliksi unelmissaan, Anna säheltää kotitöissään ja Emilia kirjoittaa runoja, Jane on käytännöllisempää sorttia. Toki hänkin tuntuu "kärsivän" Montgomeryn sankarittarille ominaisesta kuun katselun tarpeesta, mutta todellinen kutsumus ja rakkaus Janelle on taloudenhoito. Torontossa kasvanut ja hienostoelämää elänyt tyttö omaa luonnollisen otteen taloustöihin, niin siivoukseen kuin ruoanlaittoonkin.

Toinen eroavaisuus on Janen perhe. Emiliasta ja Annasta poiketen, Janen molemmat vanhemmat ovat hengissä. Toki mm. Montgomeryn Marigoldin lumotussa maailmassa päähenkilön äiti on elossa, mutta Montgomeryn kuolemattomimmat sankarittaret ovat orpoja. Tämä tuntui piristävältä, ja Jane ja Saaren kutsu oli muutenkin ihana hyvänmielen kirja.

Juoni ja loppuratkaisu eivät yllätyksiä tuoneet, mutta Montgomeryn lumoava tapa kirjoittaa, kiehtova Prinssi Edwardin saari ja kirjan yksinkertainen viehättävyys loivat jälleen upean lukunautinnon!

Arvosana: ♣♣♣½

4 kommenttia:

  1. Tätä en ole itsekään lukenut! Olisi kiva saada luettua vielä joskus kaikki Montgomeryt, mutta minua jäi hieman vieroksuttamaan bloggauksesi perusteella tämä tyttökirjasankari, jonka "todellinen kutsumus ja rakkaus on kotityöt"!

    Heh, mutta saattaahan olla, että silti pitäisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ainakin Janesta pidin, vaikkei hän Annan tai Emilian tapaiseksi ikimuistoiseksi tyttökirjojen sankariksi noussutkaan (kukapa nousisi?). Jane ja Saaren kutsu on kuitenkin Montgomeryn kirjoittamana niin ihastuttava, etten ainakaan itse voinut olla pitämättä! Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Viehättävä kirja tämä tosiaan on. Olet löytänyt mielenkiintoisia osin samanlaisia näkökohtia kuin itsekin, kun luin tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ollaan samoilla mielin kun tästä kirjasta puhutaan :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)