maanantai 21. lokakuuta 2013

Jennifer E. Smith - Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

"Mitä sinä oikeasti tutkit?"
Oliver nojautuu taaksepäin ja katsoo Hadleya.
"Ensi silmäyksellä rakastumisen tilastollista todennäköisyyttä."

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei olisi hänestä vastenmielisempää.
Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu aivan kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.
Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.


En jaksa edes laskea montako kertaa olen lukenut tämän kirjan. Ensimmäinen kerta taisi olla noin 1,5 vuotta sitten ja siitä lähtien olen lainaillut tätä uudelleen luettavaksi aina fiilisten mukaan. Eilen kysyin tätä junalukemiseksi kirjan omistavalta siskoltani ja parin tunnin junamatka kului kyllä rattoisasti tämän kirjan kanssa. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on hurmaava kirja, johon rakastun joka lukukerralla enemmän.

Hadley Sullivan on 17-vuotias ja matkalla isänsä häihin. Hänen on vasten tahtoaan lennettävä New Yorkista Lontooseen seuraamaan, kuinka hänen isänsä vie vihille naisen, jota Hadley ei ole koskaan tavannut. Kohtalon oikusta hän kuitenkin myöhästyy lennoltaan neljä minuuttia. Lentokentällä, odottaessaan seuraavaa lentoa, Hadley tapaa Oliverin, brittiopiskelijan jolla on sama lento ja määränpää ja nuoret päätyvät istumaan vierekkäisille paikoille. Seitsemän tunnin lennon aikana he tutustuvat perinpohjaisesti, mutta perillä odottaa pikainen ero. Hadley, joka ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, on epätoivoinen. Tapaavatko he enää koskaan?

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, on kirja, jolla on hirviömäisen pitkä nimi ja siirappiselta vaikuttava juoni. Nimi on ja pysyy pitkänä ja juoni varsin siirappisena, mutta ei liian. Itse olen heikkoina tämän kaltaisiin tarinoihin, joten jos etsii suloista ja raikasta, kevyttä ja nopeaa lukemista, Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on varmasti oiva valinta.

Vaikka Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea saattaa tosiaankin vaikuttaa liian siirappiselta, sitä se ei ole. Juoni pyörii kyllä etupäässä rakkaustarinan ympärillä, mutta mukaan mahtuu myös varsin syvällistä pohdintaa esimerkiksi vaikeista perhesuhteista. Ja vaikka tarina on kohtalonomainen, siitä on tehty aito. Itse en lukiessani ollenkaan hämmästellyt tapahtumien välillä lähes liiankin sileää kulkua, vaan nyökyttelin innokaasti. "Noin sen kuuluukin mennä."
Hadley ja etenkin Oliver ovat hurmaavat päähenkilöt, joihin kiintyy nopeasti jopa näin lyhyessä sivumäärässä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on tarina, jolle haluaisi kuollakseen lukea jatkoa. Silti tiedostan syvällä sisimmässäni, että jatko pilaisi kirjan ainutlaatuisuuden. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, on hyvä juuri näin. Se on lyhyt, viihdyttävä kertomus yhdestä pitkästä ja vaiherikkaasta päivästä, jonka aikana moni asia muuttuu täydellisesti. Hadley ja Oliver kuitenkin jatkavat elämäänsä ainakin minun mielikuvituksessani, eikä liene epäselvää, että pyörryttävän siirappisesti.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

11 kommenttia:

  1. Aww, tämä kirja on kyllä niin suloinen! Imelä ja siirappinen ehdottomasti, mutta niin armottoman suloinen ettei niitä negatiivisessa valossa voi edes nähdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tästä kirjasta on mahdotonta löytää tökkiviä kohtia tai mitään muutakaan negatiivista. (Myönnetään, olen tämän kirjan fani ;D)

      Poista
  2. Tämä on kyllä tänä vuonna lukemieni kirjojen ehdotonta kärkeä. ♥ Löysin kirjan kesällä yhdestä pienestä divarista Helsingissä, enkä tiennyt kirjasta mitään muuta kuin että nimi on jostain blogista tuttu. Ihastuin kirjan nimeen ja takakanteen niin, että pitihän se ostaa sieltä kuljeksimasta. Maksoikohan peräti kaksi euroa. Luin kirjan yhdeltä istumalta, en malttanut tehdä mitään muuta. Äärimmäisen magneettinen kirja! Ei ollenkaan liian siirappinen. Tällaista toivoisi lukevansa enemmänkin (esim. 5. aalto olisi yltänyt pisteytyksessäni nykyiseltä 3½ siljaltansa paljon korkeammalle, jos siinä olisi ollut enemmän tällaista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kommentista! ♥

      Tämä kirja tosiaan on mahtava, myönnettäköön, että olen aika kateellinen löydöstäsi. (2€?!) Itseni tätä ei nyt ole edes järkevää ostaa, kun siskolla tuo tosiaan jo on. :/

      Tämän tapaisia tosiaan toivoisi lukevansa enemmänkin. Jos etsit jotain samantapaista, Holly Goldberg Sloanin Näkymätön poika ja John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe eivät ole näin siirappisia, mutta henkivät kuitenkin jotain samankaltaista, kuin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, joten voisin suositella niitä.

      Poista
  3. Pakko kommentoida, koska ah, tuo kirja on kultaa! Myönnän lukeneeni sen vaan kerran, enkä tapahtumista muista niin paljon kuin varmaan pitäisi, mutta mieltä lämmittävä teos tuo ehdottomasti on :) Nyt omassa romantiikannälässäni tekee mieli lukea toi uudestaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja tosiaan kestää uudelleen lukemisenkin. Suosittelen siis, etenkin jos on romantiikannälkäinen. :D

      Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Kuinka pitkä tämä kirja siis on? Ole sellainen himolukija, ettei pitkä sivumäärä haittaa, mutta pelkään että se on liian lyhyt, kun koulussa kirja-arvostelun ajattelin tästä väsätä...
    Nimi ainakin kolahti ja tarina kuulostaa juuri niin ihanan romanttiselta, mutta samalla jännittävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuja tässä on vain 204. Tapahtumia kyllä riittää, että eiköhän tästäkin arvostelun saa aikaiseksi, ainakaan ei tule lukemisessa kiire ;) Suosittelen kyllä lukemaan tämän jossain välissä, ihana kirja kyseessä!

      Poista
    2. Selvä, kiitos paljon vastauksesta:)

      Poista
  5. Minä löysin vasta nyt tämän kirjan. Pelkäsin rypeväni siirapissa, mutta minusta tämä oli ihana tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Itselläni on vierähtänyt melko kauan tämän lukemisesta, mutta lajityypissään kirja on täydellinen napakymppi. Ihastuttava teos! :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)