torstai 26. joulukuuta 2013

Veronica Roth - Allegiant

Divergent, #3

What if your whole world was a lie?

The faction-based society that Tris Prior once believed in is shattered – fractured by violence and power struggles and scarred by loss and betrayal. So when offered a chance to explore the world past the limits she's known, Tris is ready. Perhaps beyond the fence, she and Tobias will find a simple new life together, free from complicated lies, tangled loyalties, and painful memories.

But Tris's new reality is even more alarming than the one she left behind. Old discoveries are quickly rendered meaningless. Explosive new truths change the hearts of those she loves. And once again, Tris must battle to comprehend the complexities of human nature – and of herself – while facing impossible choices about courage, allegiance, sacrifice and love.

Ylitin itseni Allegiantin ilmestyttyä lokakuussa, enkä sännännyt kirjakauppaan ostamaan sitä, vaan päätin urheasti odottaa jouluun. Lahjapaketistahan tämä kirja sitten lopulta paljastui ja tulin ahmaisseeksi Allegiantin reilussa vuorokaudessa. (Tosin itse sain koko trilogian UK-painoksina, jotka ovat meikäläisen mielestä noin miljoona kertaa kauniimmat). Kyseessä oli loistava, koskettava ja kaunis päätös upealle dystopialle.

HUOM! Tämä arvostelu spoilaa edellisiä osia, joten jos haluat lukea Divergentin ja Insurgentin autuaan tietämättömänä, suosittelen jättämään lukemisen tähän. (Tai ainakin hyppäämään seuraavan kappaleen yli. Omien tuntemusteni vuodatus on melko spoilaamatonta.) Allegiantin loppuratkaisua en kuitenkaan spoilaa. :)

Ryhmiin eli factioneihin perustunut yhteiskunta, jossa Tris on elänyt koko elämänsä on hajonnut pirstaleiksi. Valtaa pitävät nyt ryhmättömät (factionless) ja heidän johdossaan on Tobiaksen äiti, Evelyn. Kaupunki kuohuu, osa haluaisi palata vanhaan järjestelmään ja osa poistua aidan ulkopuolelle. Trisin paljastama videonauha on muuttanut kaikkien käsityksen maailmasta, eikä mikään ole enää niin kuin ennen. Tris saa kuitenkin yhdessä Tobiaksen ja ystäviensä kanssa tilaisuuden poistua kaupungista, mutta kukaan heistä ei ole valmistautunut siihen, mitä he tulevat kohtaamaan. Yhä uusia mullistavia totuuksia paljastuu ja ratkaisun hetket ovat lähellä. Onko Trisillä ja Tobiaksellla tulevaisuutta aidan ulkopuolella?

Veronica Roth osaa todella yllättää koko Divergent-trilogiallaan. Ensimmäisen osan perusteella voisi päätellä kyseessä olevan aika perusdystopia kapinoineen sun muineen, mutta jo toisessa osassa koko systeemi heittää niin sanotusti häränpyllyä. Yhtäkkiä kyseessä onkin täysin eri tarina. Juttu kääntyy ympäri myös Allegiantin alussa ja Rothin paljastukset saivat minut haukkomaan henkeäni. Koko sarja on selvästi suunniteltu hyvin, sillä jollain lailla näihin paljastuksiin tunnutaan tähdänneen koko ajan. Trilogia olikin loistava ja yhtenäinen kokonaisuus.

Sarjassa ei myöskään ole ollut havaittavissa samanlaista selkeää juonenkaarta, kuin monissa muissa sarjoissa. Joistakin sarjoistahan näkee nimittäin heti, minne juonella ja kuvioilla tähdätään, kapina tulee ilmi ensimmäisessä osassa, on vireillään toisessa ja puhkeaa kukkaan viimeisessä jne. Divergent-trilogiassa näin selkeää kuviota ei ollut. Paljastukset sekoittivat pakkaa koko ajan ja tulevaisuutta oli vaikea ennustaa. Toisaalta tämä oli piristävää ja ihanaa, mutta jollakin lailla sarja tuntui välillä nykivän paikoillaan. Sitä tultiin ja mentiin ja taisteltiin ilman sen suuremmilta tuntuvia syitä.

Rothin trilogialle täytyy kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että se sisälsi myös ajattelemisen aihetta eli jotain muutakin kuin pelkän teiniromanssin ja jännittävän juonen. Divergentissä puhutaan paljon ihmisluonnosta ja sen pahuudesta ja hyvyydestä, menetyksestä sekä etenkin epäitsekkyydestä ja uhrauksista. Allegiantia lukiessani maistelinkin usein lauseita ja pysähdyin miettimään juuri lukemaani.

Olen myös rakastunut täydellisesti tämän sarjan romanssipuoleen. Tris ja Tobias tuntuvat kumpikin kokonaisilta ja vahvoilta henkilöiltä, eikä kummallakaan ole mitään tähtiin kirjoitetun rakkauden harhaluujoja. He rakastavat toisiaan, totta kai, mutta ovat myös tietoisia rakastamisen vaikeudesta ja ympäröivän maailman asettavista ongelmista. Ja tietenkin he ovat syötävän suloisia yhdessä.

Allegiant poikkeaa kuitenkin Divergentistä ja Insurgentista siinä, että Tobiaksesta on tehty toinen kertoja Trisin rinnalle. Mielestäni ratkaisu toimi hyvin, sillä Allegiant ei ole enää niin vahvasti pelkästään Trisin tarina. Toisaalta kaksi minä-kertojaa englanniksi luettaessa aiheutti aina välillä hiukan sekaannusta, huolimatta siitä, että luvun alussa mainittiin, kumpi kertojista on kyseessä. (Tästä voin kyllä jälleen syyttää etupäässä omaa huolimattomuuttani.)

Ja sitten loppu. Roth lopetti sarjan täysin eri lailla kuin olin kuvitellut, todella shokeeraavasti. Myönnän auliisti vollottaneeni viimeiset sivut tuskaisena, enkä vieläkään ole päässyt täysin yli kaikesta. Mutta huono loppu ei ollut, ei todellakaan. Se jatkoi samalla, yllättävällä ja omaperäisellä linjalla, kuin koko muukin sarja.

Nyt olen saanut Divergent-trilogian luettua ja vaikka Allegiant  jättikin jälkeensä kovertavan tunteen sydämeen, eikä sellaista yleisen tyytyväisyyden tunnetta kuin jotkut kirjat, kyseessä oli ehdottomasti loistava trilogia ja suosikkidystopiani. Taidanpa tästä aloittaa uudestaan Divergentin lukemisen, kun sekin paljastui paketista toissapäivänä.

Sarjalle ovat muuten ilmestyneet suomenkieliset fanisivut: http://outolintufan.weebly.com/

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Pukkikin oli tänä vuonna poikkeuksellisen antelias etenkin kovien pakettien suhteen, joten niistäkin varmaan lisää lähipäivinä. ;)

12 kommenttia:

  1. Sinullapa ei kauan tämän trilogian kanssa nokka tuhissut :D minä vielä odottelen kirjastosta Insurgentia, vaikka olenkin kahden vaiheilla pitäisikö sittenkin tilata koko trilogiaboksi vain omaksi. Alan kallistua aina vain enemmän siihen, että tilaan - olen kärsimätön sielu kirjojen suhteen :D

    Olen varovaisesti vilkuillut Allegiantin viimeisen osan pisteytyksiä ja spoilerittomia arvosteluja ja olen äimänä, miten matalan pisteytyksen tämä osa on saanut Goodreadsissä: Divergentin averige rating on 4.37, Insurgentin 4.28 ja Allegiantin vain 3.66. Jouduin katsomaan kahdesti ensi kertaa Allegiantin Goodreads-sivua vilkaistuani, että miten voi olla noin matala pisteytys. Niin monet ovat haukkuneet erityisesti lopun aivan kamalaksi. En ole halunnut spoilata itseäni lopun suhteen, joten en tiedä, mikä on homman nimi, mutta uteliaisuus heräsi. Minulla on epäilykseni, mutta jätän ne vielä ihan vain epäilyksiksi, jotta voin sitten Allegiantia lukiessa nähdä, osuinko oikeaan. Mutta oliko loppu jotain aivan erilainen, mitä monissa muissa trilogioiden päätösosissa? Ilmeisesti et kuitenkaan siihen pettynyt, joten huono se ei varmasti ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvin erilainen loppu oli kyseessä, ei yhtään sellainen kuin voisi odottaa. Luulen, että se tuli monille (kuten myös minulle) aivan puun takaa ja ymmärrän kyllä hyvin, miksi se ei kaikkia miellyttänyt. Enempää en taida sanoa kun en halua spoilata. ;)

      Suosittelen kyllä tilaamaan trilogian, huippu sarja kuitenkin kyseessä. Lukaisehan nämä pian niin päästään vertailemaan mielipiteitä! :)

      Poista
  2. Suvaitsee tuo Outolintu ilmestyä vasta tammikuussa suomeksi... Voihan kuulkaas jee, oodi kärsimättömyydelle. Ja jos tekstin alussa mainitaan spoilerivaara, allekirjoittanut imee sanat itseensä. ;) Ettei varmasti pääse yllättymään. Ja että varmasti pääsee kiroamaan itseään kun meni spoilaantumaan. Aaaargh.

    Huvittavaa on myös se, että melkein jo fanitan sarjaa, vaikken ole sanaakaan kirjoista lukenut. ;) Kiitokset sulle, sillä ylistävät kommentit ja jatkuva mainostus. x) Kun suunnilleen sama kirjamaku meillä taitaa olla. Tahtoo lukea nämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, teikäläiseen mun mainostus todella vaikuttaa tehoavan... Divergenttiä on hyvä fanittaa ja on aina hauskaa löytää toinen jolla on sama kirjamaku. Ja spoilerimerkki on joskus kuin punainen vaate härälle... Nimimerkki kokemusta on. Joskus on pakko kädellä peittää se spoilattu alue. ;) Mutta ei nuo spoilerit nyt ihan hirveän pahoja olleet.

      Poista
  3. Luin tämän viime viikolla ja tykkäsin. Tajuan, miksi yksi juttu jakaa mielipiteitä, mutta tiedän päätösosan saaneen muistakin syistä haukkuja ja sitä en ihan ymmärrä. Tämä oli loppujen lopuksi aika hyvä päätösosaksi ja minusta ainakin Divergentin tasoa. Insurgent oli pienoinen pettymys.

    Koska tykkäät dystopiasta, suosittelen lämpimästi Neal Shustermanin Unwind-sarjaa. En ihan tiedä, miksei se ole saanut osakseen ihan samanlaista hypetysta kuin vaikkapa Nälkäpelit ja Divergent-trilogia, sillä minusta se on parempi. Tosin en tiedä, miten helposti noita kirjoja saa kirjastosta, sillä täälläkin sarjasta saa vain ensimmäisen osan kirjastosta ja muut olen hankkinut itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tajuan miksi kaikki eivät ole tästä kirjasta pitäneet, mutta minulle loppu oli niin sydäntä särkevän kaunis kokemus, että annoin hiukan anteeksi sen varjolla... :D

      Unwindista olen kuullut paljon hyvää! Taisin joskus tsekata että löytyy Pirkanmaan kirjastoistakin, pitäisi varmaan lisätä lukulistalle ja varata kirja. :)

      Poista
  4. Haa, sain teoksen suomennoksen tänään käsiini ja huomasin sinun blogistasi Kapinallisesta olevan lainauksen takakannesta. Ristiriitaisin odotuksin suhtaudun tulevaa lukukokemukseen. Toisaalta olen kuullut paljon hyvää, mutta vähintään samanverran ei-niin-hyvää palautetta teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan jakaa mielipitetä hyvin paljon. Minä, kuten sanottua pidin paljon, mutta ymmärrän myös eriävät mielipiteet hyvin. Toivottavasti sinä pidät! :)

      Poista
  5. Rakastan tätä sarjaa ja rakastan Trisin hahmoa, joka tuntuu välillä olevan kuin peilikuva itsestäni. Ehkä siksi trilogian päätös oli kuin isku vyön alle, mutta ymmärrän silti että juuri näinhän sen pitikin loppua. Omalla tapaa lopetus oli kuitenkin kaunis ja siltikin... Ehkä asia vain on niin, että koska koin Trisin niin läheisenä ja vaikka tiesin etukäteen miten tämä tulee loppumaan, oli se silti omalla tavallaan surullista ja niimpä sitä tuli märistyä silmät päästä. Mutta pitipä koko trilogiasta tai ei, yksi asia on varma. Loppua ei unohda koskaan ja Veronica on kyllä pitänyt huolen, että se jää kaikkien mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi todellakin! Tämä on ihana sarja ja yhä vieläkin itkettää kun loppua ajattelee... Hyvin erilainen ja muistettava loppu, kuten sanoit.

      Poista
  6. Paljonko kirjassa on sivuja? Siis tässä englanninkielisessä? Minulla on kaikki Outolintu–kirjat
    omana suomeksi, paitsi Four, ja BookTubessa tämä näytti aika paksulta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on britipainos, enkä tiedä eroaako jenkkiversiosta, mutta omassani on 526 sivua. Varsin paksu teos siis kyseessä, mutta mielestäni silti nopealukuinen.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)