maanantai 27. tammikuuta 2014

Carlos Ruiz Zafón - Marina

Livahdettuaan eräänä päivänä sisäoppilaitoksesta harhailemaan Barcelonan kaduille Óscar Drai tutustuu Marinaan ja tämän erakkomaiseen isään. Óscar rakastuu Marinaan korviaan myöten, mutta tytöllä ja tämän isällä on synkkä salaisuus.

Marina vie Óscarin vanhalle hautausmaalle, jonka nimettömällä haudalla vierailee säännöllisesti salaperäinen, mustiin verhoutunut nainen. Nuoret seuraavat naista, joka johdattaa heidät Barcelonan unohdettuihin kortteleihin ja historiaan hautautuneen mysteerin jäljille. Óscarin ja Marinan yksitoikkoinen elämä muuttuu vaaralliseksi seikkailuksi.

Rakastuin Carlos Ruiz Zafóniin viime marraskuussa kaiken nanoiluni keskellä luettuani Tuulen varjon, joka hurmasi minut täydellisesti ja jonka huumassa elin seuraavat päivät. Kaikki Zafónin kirjat pomppasivat heti lukulistalle ja niinpä lainasinkin Marinan kirjastosta bongattuani sen hyllystä.

Marina kertoo tarinan Óscarista, joka Barcelonan kaduilla harhaillessaan tutustuu sattumalta Marina nimiseen tyttöön ja tämän isään. Isä ja tytär asuvat hylätyllä asuntoalueella vanhassa kartanossa ja Óscar alkaa viettää heidän luonaan yhä enemmän aikaa. Mutta tummat pilvet kerääntyvät taivaalle, kun Marina johdattaa Óscarin vahalle hautausmaalle, mysteerin äärelle. Nimettömällä haudalla vierailee säännöllisesti mustiin pukeutunut nainen, jota Marina ja Óscar alkavat pahaa aavistamatta seurata. Nainen johdattaa heitä pitkin Barcelonan katuja ja historia alkaa jälleen kuiskia salaisuuksiaan. Mutta salaisuudet voivat olla vaarallisia.

Minulle jäi Marinasta hiukan ristiriitaiset tunteet. Kirja oli hyvä, sitä en kiistä, en missään nimessä, mutta Zafónin mittapuulla... no jaa. Tuulen varjo edustaa minulle nykyään sellaista täydellisyyttä, jonka ohitse on vaikea kivuta. Ehkäpä olisin nauttinut kirjasta hiukan enemmän ilman niin suuria odotuksia.

Zafón mainitsee itse esipuheessaan Marinan olevan eräänlainen välimaastoon sijoittuva kirja. Marina, joka siis ilmestyi espanjaksi 90-luvulla ennen Tuulen varjoa, oli Zafónin viimeinen nuortenkirja ja sen jälkeen herra siirtyi kirjoittamaan aikuisille. Ihan nuortenkirjaksi minä en tätä kuitenkaan luokittelisi, mutta en samalla lailla aikuisten romaaniksikaan, kuten Tuulen varjo on. Marina on vaikea kirja tässä tapauksessa.

Marinassa on kuitenkin paljon samoja elementtejä, mitä myöhemmin ilmestyneissä Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvissa kirjoissa. On historian peittoon hautautunut mysteeri, surullisia ihmiskohtaloita ja edellä mainittujen linkittyminen päähenkilön elämään. Ja mikäpä siinä. Minuun kyseinen konsepti ainakin uppoaa erinomaisesti, joten miksipäs ei.

Barcelonan kadut kutsuvat viekoittelevalla tavalla myös Marinassa. Zafónin kirjojen lukeminen tuntuu vain pahentavan matkakuumettani ja kirjailijalla on upea taito maalata Barcelonan synkeät ja vähemmän synkeät kadut elävinä lukijan kasvojen eteen.

Zafónin kieli tekeekin herran kirjojen lukemisesta juuri niin lumoavaa. Zafón osaa kuvailla asioita upeasti ja kielen rytmi välittyy käännöksenkin läpi hienosti. Myönnän olevani kateellinen. Lisäksi hauskuutan itseäni kahdelta espanjan kurssilta mukaan tarttuneella huimalla kielenosaamisella ja äännän kaikki nimet mahdollisimman espanjalaisittain päässäni.

Marina oli pituutensa ja nappavuutensa ansiosta todella nopealukuinen. Aloitin aamulla, lueskelin päivän mittaan ja illalla sain luettua. Oikeastaan lyhyys nousi minun kohdallani jopa pieneksi ongelmaksi. Jotenkin Marina tuntui etenevän niin kauhean nopeasti. En tarkoita, että kirjaa olisi pitänyt venyttää, ei se siitä olisi parantunut, Marina oli lyhyt tarina. Mutta silti... Minulle jäi tunne, että Marina olisi kaivannut vähän lihaa luittensa ympärille.

Kaiken kaikkiaan pidin Marinasta, mutta Tuulen varjon tasolle se ei noussut. Tuttuja Zafónin elementtejä ja traagisia kohtaloita. Pidin, mutta ei hurmannut samalla lailla kuin herran muut kirjat.

Arvosana: ♣♣♣♣

2 kommenttia:

  1. Oi, Marina on ihana. ;) Toki Tuulen varjo on parempi, mutta voittaa tämä omalla mittapuullani Taivasten vangin.

    Kirja on surullinen, mutta siitä huolimatta tahi siitä nimenomaan johtuen erittäin kaunis tarina. Itkin tässäkin.

    Paljon herkempi rakkaustarina kuin moni muu. Ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tykkäsin Taivasten vangista enemmän. :D Ehkä en vain ollut niin Zafón-mielentilassa lukiessani tätä.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)